PUHTAAN MAAN POLKU

Johdanto

Puhtaan maan polku on www-sivusto, joka esittelee ja antaa tietoa Jodo shinshu-koulukunnan puhtaan maan buddhalaisuudesta, josta käytetään yleisemmin nimitystä shin-buddhalaisuus.

Sivuston toimituksesta on vastuussa jodo shinshu-buddhalaisuuden honganjiha-ryhmän pappi Zuiho.

Kaikenlaiset kommentit ja kysymykset koskien shin-buddhalaisuutta ovat tervetulleita.

Yhteydenotot osoitteeseen:

Zuihou@nyc.odn.ne.jp

Näillä sivuilla esitellään puhtaan maan buddhalaisuuden muodoista Shinranin 1200-luvun alussa Japanissa perustamaa shinshuta eli Puhtaan maan todellista opetusta. Se on lyhennys sanoista Jodo Shinshû, ”puhtaan maan todellinen uskontokunta”. Shinshulla on Japanissa yli 20000 temppeliä, ja se on Japanin suurin uskontokunta. Tässä sivustossa keskitytään Shinranin uskonnollisen ajattelun kuvaamiseen.

Buddhalaisuuden tarkoituksena on, että ihmiset voisivat saavuttaa valaistumisen, ts. heidän ymmärryksensä ja hyvät ominaisuutensa kasvaisivat erityisten buddhalaisten harjoitusten myötä, ja heidän tajuntansa laajenisi, lopuksi valaistumiseen eli buddha-tilaan saakka. Opin esitti alunperin intialainen Úâkyamuni Buddha 2500 vuotta sitten, mutta hän sanoi olevansa vain yksi monista buddhista, joita on ollut aikaisemmin ja on myöhemmin. Buddhalaisessa maailmankaikkeudessa ei ole luoja-Jumalaa, vaan sen asuttavat erilaiset buddhat, jotka ovat saavuttaneet korkeimman mahdollisen tajunnan tilan, joiden ominaisuuksia ovat suuri viisaus ja myötätunto kaikkia eläviä olentoja kohtaan.

Vähitellen buddhalaisuus alkoi haarautua erilaisiin oppisuuntiin, ja 200-luvulla Intian kuuluisia buddhalainen opettaja Nagarjuna ensimmäisenä esitti, että tie valaistumiseen on paljon helpompi uskon kuin vaikeitten keskittymisharjoitusten ja mutkikkaitten rituaalien avulla, ja mainitsi Buddha Amidan (sanskritiksi Amitabha) palvonnan edut. Perustekstinä tälle ajattelulle oli nykyään Kiinan kaanonissa oleva Daimuryôju-kyô kirjoitus, josta käytetään myös lyhennystä Daikyô eli "Suuri sutra". Tekstissä kerrotaan bodhisattva Dharmakarasta, josta myöhemmin tuli Buddha Amida. Teksti kertoo, kuinka Dharmakara vannoi valan, että hän buddhaksi tultuaan loisi erityisen "puhtaan maan", jonne on helppo päästä uskon avulla kuoleman jälkeen, ja jonka suotuisissa olosuhteissa lopullinen valaistuminen olisi helpompi saavuttaa. Dharmakara saavutti buddha-tilan ja hänen nimekseen tuli Amida. Puhtaan maan buddhalaisuus kehittyi Kiinassa ja myöhemmin Japanissa yli tuhannen vuoden ajan. Tärkeimmäksi harjoitusmenetelmäksi tuli Buddha Amidan nimen toistaminen. Muutoin puhtaan maan buddhalaisuus oli hyvin samankaltaista kuin muukin buddhalaisuus siihen aikaan. Opettajat olivat munkkeja tai nunnia, ja asuivat temppeleitten yhteydessä.

Japanissa 1200-luvun alussa puhtaan maan buddhalaisuus alkoi äkillisesti tulla suosituksi. Yksi puhtaan maan oppisuunnan kannattajiksi siirtyneistä oli Shinran, joka 20-vuotisen buddhalaisen munkin uran aikana Japanin arvovaltaisen tendai-buddhalaisuuden keskuspaikan, Kioton Hiei-vuoren temppeleissä toimien ja asuen oli perinpohjin perehtynyt buddhalaisiin kirjoituksiin, ja oli myös havainnut sen, että parhaista menetelmistä huolimatta munkkien kehitys buddhalaisella polulla oli heikkoa, ainakaan hän itse ei sanojensa mukaan edistynyt. Japanissa buddhalaisuus oli siihen aikaan valtionuskonto, ja muut buddhalaisuskonnot ja valtiovalta alkoivat vainota puhtaan maan buddhalaisuutta. Puhtaan maan oppisuunnan opettajia karkoitettiin maanpakoon kaukaisille maaseutualueille ja heiltä riistettiin munkin arvo. Joitakin teloitettiin. Shinran oli ennen vainojen alkua siirtynyt kuuluisan puhtaan maan buddhalaisuuden opettajan, Hônenin oppilaaksi, jonka ryhmä oli vainon kohteena. Myös Shinran karkoitettiin, ja häneltä riistettiin munkin arvo.

Karkoituspaikassaan kaukaisella Echigon läänin maaseudulla Shinran joutui elämään tavallisen kansan parissa, ja havaitsi, että kansan on mahdotonta säännöllisesti tehdä vaikeita uskonnollisia harjoituksia, eikä edes eettisen ohjeitten ja moraalisäännösten noudattaminen onnistu. Silloin Shinran kehitti uuden näkökulman buddhalaisuuteen. Tutustuttuaan jo aikaisemmin puhtaan maan buddhalaisuuden tärkeimpien opettajien kirjoituksiin hän kehitteli ajatuksiaan. Daimuryôjukyô-sutrassa Amidan 18. vala esittää, että kaikki, jotka edes kymmenen kertaa pitävät Buddha Amidan mielessään uskon ajatuksin syntyvät puhtaaseen maahan. Shinran päätteli, että Buddha Amida on jo tehnyt työn ihmisten hyväksi, niin että jatkuva buddhalaisuuden harjoitus, ja tässä tapauksessa erityisesti Buddha Amidan nimen rituaalinen toistaminen on tarpeetonta. Buddha Amidan valo loistaa lakkaamatta yllemme ja siihen voi saada kosketuksen uskon avulla. Jokainen, jossa herään luottamus ja usko Buddha Amidaan, siinä merkityksessä kuin Shinran sen esitti ja josta hän käytti termiä shinjin, kokee henkisen muutoksen, josta käytetään termiä "virtaanastuminen" ja saa myös lupauksen syntymästä puhtaaseen maahan. Ei siis olekaan niin, että uskonnon harjoituksen tulos olisi päästä puhtaaseen maahan kuoleman jälkeen, vaan Buddhan opin harjoituksen edut saa heti shinjin'in kokemalla.

Tämän ymmärrettyään Shinran havaitsi, että perinteiset buddhalaiset harjoitukset, kuten meditaatio, ovat tarpeettomia. Myös normaalien moraalisääntöjen kanssa kilvoittelu on tarpeetonta. Eettisyys ja moraali syntyvät itsestään shinjin'in seurauksina siihen mittaan asti kuin se on kussakin ihmisessä kullakin hetkellä mahdollista. Koska ihmiset ovat kauttaaltaan pahojen intohimojen riivaamia vailla avointa rehellisyyttä ja elävät hengellisen tietämättömyyden pimeydessä, heidän välillään ei Amidan kannalta ole eroa. Näin Shinran esitti kaikkia koskevan hengellisen tasa-arvon periaatteen, jonka hänen seuraajansa vieläkin hyväksyvät. Vasta Shinranin kuoltua hänen oppilaansa ryhmittyivät ”puhtaan maan todeksi uskonnoksi”, ja niin Jôdo Shinshû syntyi.

Niinpä Shinranin oppilaat eivät harrastaneet meditaatiota, papit olivat tavalliseen tapaan naimisissa, vaikka kaikissa Japanin buddhalaisuskonnoissa siihen aikaan oli luostarilaitos, eikä organisaatioissa ollut "hengellisiä opettajia" eikä "guruja". Ei siis ollut munkkeja tai nunnia vaan pappeja. Japaniksi kyseessä on tokudo -vihkimys. Papit voivat olla missä tahansa tavallisissa töissä, ellei heidän työpaikkansa ole temppeli, eikä voi mitenkään nähdä kuka on shinshu-pappi. Papit pitävät kaapua ja uskonnollisia asuja vain seremonioissa tai joskus myös buddhalaisuutta opettaessa.

Nämä opit olivat uusia 1200-luvun alussa, mutta kansa otti ne innokkaana vastaan. Liike kehittyi voimakkaaksi kansanliikkeeksi, jolla ajoittain oli jopa oma armeija, ja se oli satojen vuosien ajan valtiovallan ajoittaisten vainojen kohteena, koska sitä pidettiin yhteiskunnallisesti vaarallisena. Vasta 1600-luvun alussa uusi hallinto hyväksyi ”puhtaan maan todellisen uskonnon”, jôdo shinshûn, muitten uskontojen kanssa samaan myötämieliseen kohteluun. Shinshun kannattajien mielestä kyse on jo lähes kaksi tuhatta vuotta sitten aloitetun puhtaan maan oppisuunnan perinteen pisimmälle kehittyneestä vaiheesta, jota Shinranin opetus edustaa. Se on helpon harjoituksen menetelmä. Shinranin oppiin perehtymällä voi havaita, että kyseessä on ainoalaatuisen toimiva ja käyttökelpoinen tie henkiseen valaistumiseen.