Make your own free website on Tripod.com

Buddhalaisuuden tarkoituksena on johdattaa ihmisiä valaistumiseen.  Heidän ymmärryksensä ja hyvät ominaisuutensa kasvaisivat erityisten buddhalaisten harjoitusten myötä ja heidän tajuntansa laajenisi, lopuksi täydelliseen valaistumiseen eli buddha-tilaan saakka, joka määriteltiin korkeimmaksi tajunnan ja tietoisuuden tilaksi maailmankaikkeudessa. Opin esitti alunperin intialainen Sakyamuni Buddha 2500 vuotta sitten, mutta hän sanoi olevansa vain yksi monista buddhista, joita on ollut aikaisemmin ja on myöhemmin. Buddhalaisessa maailmankaikkeudessa ei ole luoja-Jumalaa, vaan sen asuttavat erilaiset buddhat, jotka ovat saavuttaneet korkeimman mahdollisen tajunnan tilan, joiden ominaisuuksia ovat suuri viisaus ja myötätunto kaikkia eläviä olentoja kohtaan.

   Buddhalaisuudessa ihminen on vain varsin vaillinainen elävien olentojen ryhmä, vaikkakin ainoa ryhmä, jonka jäsenet pystyvät systemaattiseen harjoitukseen korkean tajunnan tason saavuttamiseksi. Katsottiin, että hyvien tulosten aikaansaaminen edellytti kokopäivätöistä harjoitusta ideaalisissa olosuhteissa ts. asumista luostarissa. Tärkein harjoitusten ryhmä olivat erilaiset meditaatio- eli keskittymisharjoitukset. Päämäärä, buddha-tilan saavuttaminen, oli käytännössä erittäin vaikeaa. Buddhalaisuuden mukaan meditaatioharjoitus vaatii ollakseen tuloksekasta eettisten ohjeitten seuraamista. Toisaalta, meditaatio sinänsä ei johda buddha-tilaan, vaikkakin joihinkin korkeisiin tajunnan tiloihin, joista buddhalaisuudessa puhutaan. On tarpeen myös kehittää viisautta, siinä mielessä kuin se buddhalaisuudessa määritellään. Asiaa on selitetty buddhalaisissa kirjoituksissa. Harjoituksen ketju on siis moraali, meditaatio ja viisaus.    

Tie on siis vaikea. Niinpä käytännön päämääräksi vakiintui jonkin buddha-tilaa alemman, mutta silti korkean olemisen tilan saavuttaminen. Näitä korkeampia tiloja, ja niiden tunnusmerkkejä on selvitetty tarkoin buddhalaisissa pyhissä kirjoituksissa.

Vähitellen buddhalaisuus alkoi haarautua erilaisiin oppisuuntiin, jotka perustuivat joko erikoistumiseen johonkin buddhalaisen opin tai filosofian osaan tai johonkin erilaiseen buddhalaiseen harjoitusmenetelmään. Samalla kehittyi ajatus etsiä helpompia keinoja valaistumisen saavuttamiseksi kuin perinteiset vaikeat harjoitukset hyvin pitkän ajan kuluessa. Sellaisista nopeista keinoista mainittakoon Kiinassa Hui-nen'gin 600-luvulla osoittama äkillisen valaistumisen menetelmä (chan, japaniksi zen) sekä Japanin  vajrayāna-koulukunnan (ns. esoteerinen buddhalaisuus) kuuluisan opettajan Kūkain 800-luvun alussa esittämä tie buddha-tilan saavuttamiseksi oman elämän aikana.

Mutta jo paljon aikaisemmin, 200-luvulla, Intian kuuluisa buddhalainen opettaja Nāgārjuna ensimmäisenä esitti, että tie valaistumiseen on paljon helpompi uskon kuin vaikeitten keskittymisharjoitusten ja mutkikkaitten rituaalien avulla, ja mainitsi Buddha Amidan (sanskritiksi Amitabha) palvonnan edut ja "helpon tien" valaistumiseen sitä kautta. Perustekstinä tälle ajattelulle oli nykyään Kiinan kaanonissa oleva Daimuryōjukyō-kirjoitus, josta käytetään myös lyhennystä Daikyō eli "Suuri sutra". Tekstissä kerrotaan bodhisattva Dharmākarasta, josta myöhemmin tuli Buddha Amida. Teksti kertoo, kuinka Dharmākara vannoi valan, että hän buddhaksi tultuaan loisi erityisen "puhtaan maan", jonne on helppo päästä uskon avulla kuoleman jälkeen, ja jonka suotuisissa olosuhteissa lopullinen valaistuminen olisi helpompi saavuttaa. Dharmākara saavutti buddha-tilan ja hänen nimekseen tuli Amida (sanskritiksi Amitābha). Puhtaan maan buddhalaisuus kehittyi Kiinassa ja myöhemmin Japanissa yli tuhannen vuoden ajan. Tärkeimmäksi harjoitusmenetelmäksi tuli Buddha Amidan nimen toistaminen. Muutoin puhtaan maan buddhalaisuus oli hyvin samankaltaista kuin muukin buddhalaisuus siihen aikaan. Opettajat olivat munkkeja tai nunnia, ja asuivat temppeleitten yhteydessä.

Japanissa 1200-luvun alussa puhtaan maan buddhalaisuus alkoi äkillisesti tulla suosituksi. Yksi puhtaan maan oppisuunnan kannattajiksi siirtyneistä oli Shinran, joka 20-vuotisen buddhalaisen munkin uran aikana Japanin arvovaltaisen tendai-buddhalaisuuden keskuspaikan, Kioton Hiei-vuoren temppeleissä toimien ja asuen oli perinpohjin perehtynyt buddhalaisiin kirjoituksiin, ja oli myös havainnut sen, että parhaista menetelmistä huolimatta munkkien kehitys buddhalaisella polulla oli heikkoa, ainakaan hän itse ei sanojensa mukaan edistynyt. Japanissa buddhalaisuus oli siihen aikaan valtionuskonto, ja muut buddhalaisuskonnot ja valtiovalta alkoivat vainota puhtaan maan buddhalaisuutta. Puhtaan maan oppisuunnan opettajia karkoitettiin maanpakoon kaukaisille maaseutualueille ja heiltä riistettiin munkin arvo. Joitakin teloitettiin. Shinran oli ennen vainojen alkua siirtynyt kuuluisan puhtaan maan buddhalaisuuden opettajan, Hōnenin, oppilaaksi, jonka ryhmä oli vainon kohteena. Myös Shinran karkoitettiin, ja häneltä riistettiin munkin arvo.

Karkoituspaikassaan kaukaisella Echigon läänin maaseudulla Shinran joutui elämään tavallisen kansan parissa, ja havaitsi, että kansan on mahdotonta säännöllisesti tehdä vaikeita uskonnollisia harjoituksia, eikä edes eettisen ohjeitten ja moraalisäännösten noudattaminen onnistu. Silloin Shinran kehitti uuden näkökulman buddhalaisuuteen. Tutustuttuaan jo aikaisemmin puhtaan maan buddhalaisuuden tärkeimpien opettajien kirjoituksiin tuhannen vuoden ajalta hän kehitteli ajatuksiaan. Daimuryōjukyō-sutrassa Amidan 18. vala esittää, että kaikki, jotka edes kymmenen kertaa pitävät Buddha Amidan mielessään uskon ajatuksin syntyvät puhtaaseen maahan. Shinran päätteli, että Buddha Amida on jo tehnyt työn ihmisten hyväksi, niin että jatkuva buddhalaisuuden harjoitus, ja tässä tapauksessa erityisesti Buddha Amidan nimen rituaalinen toistaminen on tarpeetonta. Buddha Amidan valo loistaa lakkaamatta yllemme ja siihen voi saada kosketuksen uskon avulla. Jokainen, jossa herää luottamus ja usko Buddha Amidaan, siinä merkityksessä kuin Shinran sen esitti ja josta hän käytti termiä shinjin, kokee henkisen muutoksen, joka vastaa vanhan perusbuddhalaisuuden termiä "virtaanastuminen", jolloin hän vapautuu elämän ja kuoleman kierron tuskallisesta kierteestä ja saa myös lupauksen syntymästä puhtaaseen maahan. Ei siis olekaan niin, että uskonnon harjoituksen keskeinen tulos olisi päästä puhtaaseen maahan kuoleman jälkeen, vaan Buddhan opin harjoituksen edut saa heti shinjin'in kokemalla. Tämän ymmärrettyään Shinran havaitsi, että perinteiset buddhalaiset harjoitukset, kuten meditaatio, ovat tarpeettomia. Myös normaalien moraalisääntöjen kanssa kilvoittelu on tarpeetonta. Eettisyys ja moraali syntyvät itsestään shinjin'in seurauksina siihen mittaan asti kuin se on kussakin ihmisessä kullakin hetkellä mahdollista.

Koska ihmiset, Shinranin mukaan, ovat kauttaaltaan pahojen intohimojen riivaamia vailla avointa rehellisyyttä ja elävät hengellisen tietämättömyyden pimeydessä niin heidän välillään ei Amidan kannalta ole eroa. Näin Shinran esitti kaikkia koskevan hengellisen tasa-arvon periaatteen, jonka hänen seuraajansa vieläkin hyväksyvät. Vasta Shinranin kuoltua hänen oppilaansa ryhmittyivät "puhtaan maan todeksi uskonnoksi". Niin Jōdo shinshū eli shin-buddhalaisuus syntyi. Shin-buddhalaisuus on siis eräs puhtaan maan oppisuunnan buddhalaisuskonnoista.

Niinpä Shinranin oppilaat eivät harrastaneet meditaatiota, papit olivat tavalliseen tapaan naimisissa, vaikka kaikissa Japanin buddhalaisuskonnoissa siihen aikaan oli luostarilaitos, eikä organisaatioissa ollut "hengellisiä opettajia" eikä "guruja". Shinshūssa ei siis ollut munkkeja tai nunnia vaan pappeja. Japaniksi kyseessä on tokudo-vihkimys. Papit pitävät kaapua ja uskonnollisia asuja vain seremonioissa tai joskus myös buddhalaisuutta opettaessa.

   Jōdo shinshu tuli hyvin suosituksi, ja niinpä pieni, valtiovallan ja vakiintuneen buddhalaisuuden vainoama ryhmä kasvoi vähitellen Japanin suurimmaksi uskonnoksi.

Shinshun kannattajien mielestä kyse on jo lähes kaksi tuhatta vuotta sitten aloitetun puhtaan maan oppisuunnan perinteen pisimmälle kehittyneestä vaiheesta, jota Shinranin opetus edustaa. Se on helpon harjoituksen menetelmä. Shinranin oppiin perehtymällä voi havaita, että kyseessä on ainoalaatuisen toimiva ja käyttökelpoinen tie henkiseen valaistumiseen.

Shinshulla on Japanissa yli 20000 temppeliä ja se on Japanin suurin uskontokunta.