Buddhalaisuuden tarkoituksena on johdattaa
ihmisiä valaistumiseen. Se tapahtuu kehittämällä mieltä erityisten buddhalaisten
harjoitusten avulla, jolloin tajunta laajenee, ja voidaan saavuttaa täydelliseen
valaistuminen eli buddha-tila saakka, joka määritellään korkeimmaksi tajunnan
ja tietoisuuden tilaksi maailmankaikkeudessa. Opin esitti alunperin intialainen
Sakyamuni Buddha 2500 vuotta sitten, mutta hän sanoi olevansa vain yksi monista
buddhista, joita on ollut aikaisemmin ja on myöhemmin. Buddhalaisessa maailmankaikkeudessa
ei ole luoja-Jumalaa, vaan sen asuttavat erilaiset buddhat, jotka ovat saavuttaneet
korkeimman mahdollisen tajunnan tilan, joiden ominaisuuksia ovat suuri viisaus
ja myötätunto kaikkia eläviä olentoja kohtaan.
Buddhalaisuudessa ihminen on vain varsin vaillinainen elävien olentojen ryhmä,
vaikkakin ainoa ryhmä, jonka jäsenet pystyvät systemaattiseen harjoitukseen korkean
tajunnan tason saavuttamiseksi. Katsottiin, että hyvien tulosten aikaansaaminen
edellytti kokopäivätöistä harjoitusta ideaalisissa olosuhteissa ts. asumista luostarissa.
Tärkein harjoitusten ryhmä olivat erilaiset meditaatio- eli keskittymisharjoitukset.
Päämäärä, buddha-tilan saavuttaminen, oli käytännössä erittäin vaikeaa. Buddhalaisuuden
mukaan meditaatioharjoitus vaatii ollakseen tuloksekasta eettisten ohjeitten seuraamista.
Toisaalta, meditaatio sinänsä ei johda buddha-tilaan, vaikkakin joihinkin korkeisiin
tajunnan tiloihin, joista buddhalaisuudessa puhutaan. On tarpeen myös kehittää
viisautta, siinä mielessä kuin se buddhalaisuudessa määritellään. Asiaa on selitetty
buddhalaisissa kirjoituksissa. Harjoituksen ketju on siis moraali, meditaatio
ja viisaus.
Tie on siis vaikea. Niinpä käytännön päämääräksi vakiintui jonkin buddha-tilaa
alemman, mutta silti korkean olemisen tilan saavuttaminen. Näitä korkeampia tiloja,
ja niiden tunnusmerkkejä on selvitetty tarkoin buddhalaisissa pyhissä kirjoituksissa.
Vähitellen buddhalaisuus alkoi haarautua erilaisiin oppisuuntiin, jotka perustuivat
joko erikoistumiseen johonkin buddhalaisen opin tai filosofian osaan tai johonkin
erilaiseen buddhalaiseen harjoitusmenetelmään. Samalla kehittyi ajatus etsiä helpompia
keinoja valaistumisen saavuttamiseksi kuin perinteiset vaikeat harjoitukset hyvin
pitkän ajan kuluessa. Sellaisista nopeista keinoista mainittakoon Kiinassa Hui-nen'gin
600-luvulla osoittama äkillisen valaistumisen menetelmä (chan, japaniksi zen)
sekä Japanin vajrayāna-koulukunnan (ns. esoteerinen buddhalaisuus) kuuluisan opettajan
Kūkain 800-luvun alussa esittämä tie buddha-tilan saavuttamiseksi oman elämän
aikana.
Mutta jo paljon aikaisemmin, 200-luvulla, Intian kuuluisa buddhalainen opettaja
Nāgārjuna ensimmäisenä esitti, että tie valaistumiseen on paljon helpompi uskon
kuin vaikeitten keskittymisharjoitusten ja mutkikkaitten rituaalien avulla, ja
mainitsi Buddha Amidan (sanskritiksi Amitabha) palvonnan edut ja "helpon
tien" valaistumiseen sitä kautta. Perustekstinä tälle ajattelulle oli nykyään
Kiinan kaanonissa oleva Daimuryōjukyō-kirjoitus, josta käytetään myös lyhennystä
Daikyō eli "Suuri sutra". Tekstissä kerrotaan bodhisattva Dharmākarasta,
josta myöhemmin tuli Buddha Amida. Teksti kertoo, kuinka Dharmākara vannoi valan,
että hän buddhaksi tultuaan loisi erityisen "puhtaan maan", jonne on
helppo päästä uskon avulla kuoleman jälkeen, ja jonka suotuisissa olosuhteissa
lopullinen valaistuminen olisi helpompi saavuttaa. Dharmākara saavutti buddha-tilan
ja hänen nimekseen tuli Amida (sanskritiksi Amitābha). Puhtaan maan buddhalaisuus
kehittyi Kiinassa ja myöhemmin Japanissa yli tuhannen vuoden ajan. Tärkeimmäksi
harjoitusmenetelmäksi tuli Buddha Amidan nimen toistaminen. Muutoin puhtaan maan
buddhalaisuus oli hyvin samankaltaista kuin muukin buddhalaisuus siihen aikaan.
Japanissa 1200-luvun alussa puhtaan maan buddhalaisuus alkoi äkillisesti tulla
suosituksi. Yksi puhtaan maan oppisuunnan kannattajiksi siirtyneistä oli Shinran,
joka 20-vuotisen buddhalaisen munkin uran aikana Japanin arvovaltaisen tendai-buddhalaisuuden
keskuspaikan, Kioton Hiei-vuoren temppeleissä toimien ja asuen oli perinpohjin
perehtynyt buddhalaisiin kirjoituksiin. puhtaan maan oppisuunnan kirjoituksiin,
siirtyi sen suunnan kannattajaksi, ja tulkitsi oppisuunnan kirjoituksia uraauurtavasti
uudella tavalla.
Shinranin oppilaat perustivat hänen oppiensa perustalle jodo shinshu-uskonnon
(”todellinen puhtaan maan uskonto”), josta myöhemmin tuli eräs Japanin suurimpia
uskontoja. Jodo shinshusta käytetään myös lyhennettyjä nimityksiä ”shinshu” ja
”shin-buddhalaisuus”. Tässä sivustossa esitellään shin-buddhalaisuutta.
